Tänään juotiin aamukahveja (tai oikeastaan Mies kahvia ja minä kaakaota) ja todettiin kuin yhdestä suusta, että halutaan muuttaa pois tästä nykyisestä kodista.

Vanhemmilla lukijoilla voi ehkä olla muistissa se, kuinka edellisessä blogissani kerroin meidän tulevasta muutosta ja siihen liittyvistä asioista. Muuttamaanhan me kyllä pääsimme, ja tästä tuli remontin ja muun pienen laiton jälkeen todella ihana. Alkoi tuntua jo ihan kodilta. Mutta…
Meillä on melkoinen vuokraisäntä. Siis se, joka tämän talon omistaa. Hän on oikein mukava ja ystävällinen vanhempi henkilö, mutta toimii totta vie väärin tullessaan tänne omin luvin avaimillaan jatkuvalla syötöllä, viimeksi tänä aamuna.
Aluksi vuokraisäntä kävi täällä silloin, kun emme olleet kotona. En osaa sanoa, milloin hän tarkalleen ottaen aloitti nämä salaiset vierailunsa, mutta jossain vaiheessa huomasimme mm., että tietyt henkilökohtaiset paperit (esim. reseptit, tiliotteet, laskut) eivät olleet niille varatuilla paikoilla – tai siellä, minne selvästi muistimme ne jättäneemme. Olihan niitä toki muitakin pikku juttuja, mistä asian sitten huomasi.
Ajateltiin ensiksi, ettei kiinnitetä asiaan sen kummemmin huomiota, jospa vuokraisäntä nyt vain haluaa varmistua siitä, että täällä ollaan ja elellään kaikin puolin normaalisti, kaikenlaisia piileviä ennakkoluuloja kun ihmisillä kuitenkin voi olla. Asiaa ei siis otettu puheeksi vuokraisännän kanssa, mutta sovittiin Miehen kanssa keskenämme, että mikäli tapahtumat aina vain toistuvat, on pakko nostaa kissa pöydälle.
Näin sitten tehtiinkin, koska vuokraisäntä ei lopettanut käyntejään meillä. Mies kutsui vuokraisännän keskustelemaan asiasta leppoisasti pullakahvien merkeissä, ja nämä käynnit otettiin puheeksi. Kerroimme suoraan, että olimme havainneet hänen käyneen täällä sillä aikaa, kun emme itse ole olleet paikalla. Sanoimme, ettemme oikein pidä tällaisista vierailuista, ja toivoisimme niiden loppuvan. Vuokraisäntä meni hieman hämilleen, pyysi kuitenkin anteeksi ja lupasi lopettaa nämä luvattomat vierailut.
Kyllä hän sitten lopettikin, joksikin aikaa.
Tässä välissä oltiin ehditty jo kuulla, että entiset asukkaat tunsivat yhden tuttavaperheemme, ja heidän kertomansa perusteella pääteltiin, ettei kyse ole siitä, että vuokraisäntä haluaisi kytätä juuri erityisesti meitä. Oli kuulemma harrastanut tuota omilla avaimillaan kulkemista myös tämän entisen asukasperheen täällä asuessa. Selville ei tullut, oliko tämä ollut syynä heidän poismuuttoonsa.
No juu, noin parin kuukauden päästä luvattomien vierailujen lopettamisesta sama rumba alkoi alusta uudelleen, kahta kauheammin. Aluksi kyseinen herra saattoi koputella ovella (koputukset ei ihan hevillä näihin oleskelutiloihin kuulu) ja ellei koputuksiin vastattu, hän käveli pokkana omilla avaimillaan sisälle. Viipyi hetken verran, ja lähti sitten pois.
Hyvin pian meno rupesi kuitenkin muuttumaan siinä määrin radikaalisti, että vuokraisäntä saattoi tulla omilla avaimillaan sisälle periaatteessa minä vuorokaudenaikana hyvänsä. Kerrankin yöllä, minkäänlaista ennakkovaroitusta antamatta. Tuolloin oltiin miehen kanssa hereillä, ja lausuin kyllä varsin suoraan, mitä olin tuosta yhtäkkisestä tänne tulosta mieltä.
Viimeisin esimerkki on tältä aamulta. Oltiin miehen kanssa nukkumassa, luonnollisesti, kellohan oli vasta viisi. Yhtäkkiä heräsin siihen, että ovi paukahti. Ajattelin aluksi nähneeni unta, ja ajattelin kääntää kylkeäni, kun aloin kuulla askelia. Herätin Miehen, joka ei meinannut ensiksi uskoa sanomaani, vaan patisteli minua nukkumaan. Kohta kuultiin sitten kumpikin kolinaa ja vaimeaa puhetta, jonka seurauksena Mies sitten pomppasi ylös ja mentiin sitten yhdessä katsomaan, mikä siellä oikein mekastaa. Vuokranantajahan se sitten siellä oli, aukoi keittiön kuivauskaapinovia, mitä lie kuvitteli tekevänsä. Kysymykseen mitä helvettiä hän oikein kuvitteli tekevänsä kello viisi täällä, hän vastasi, että ”No minähän tämän omistan, saa kai sitä omassaan vierailla.” Lupasin soittaa poliisit, ellei vuokraisäntä nyt ottaisi ja lähtisi – omisti tai ei, niin vuokralaisen asuttamassa asunnossa ei yksinkertaisesti saa hiippailla tuolla tavalla omilla avaimillaan, ei yöllä eikä päivällä!
Vuokraisäntä lähti kiltisti, puhisi jotain käsittämätöntä mennessään. Meidän unet oli kuitenkin pilalla, ja ruvettiinkin miettimään, että kyllähän tähän touhuun pitää loppu tulla – kun ei näy kerran muuten tulevan, niin muuton kautta nyt ainakin. Ei sovi seinillekään, että joku – olipa se ihan kuka tahansa – käy täällä omilla avaimillaan!
Täytyy nyt kuitenkin odotella, kunnes arki valkenee, ja marssia sitten johonkin asuntoja välittävään firmaan. Vaikka sitten kaupungin asuntotoimistoon, aivan sama, mutta tämä touhu saa kyllä luvan riittää nyt. Mitta on täysi, kerta kaikkiaan.