Oikeanpuoleinen korvani on sekä kutissut että kipuillut viiden päivän ajan, ja eilen sitten päätin, että mikäli vaiva jatkuu vielä tänä aamuna, käväisen näyttämässä korvaani jossakin.

Ensinnäkin voidaan tietysti aloittaa siitä, etten olisi halunnut lähteä ihan summassa istumaan ko. paikkaan Vauva mukanani tietämättä, onko siellä paljonkin ruuhkaa (yleensä on = tuntikausien odottelu), vaan päätin aloittaa ottamalla yhteyttä puhelimitse.

Aluksi kukaan ei tietenkään vastannut (tuskallisen tuttu juttu), ja kun sitten viimein sain jonkun langan päähän, oli tuo puhelimen päässä oleva henkilö niin tympääntyneen oloinen, että liekö noussut väärällä jalalla sängystä… Ensi töikseen hän tiuskaisi, että: ”Tule käväisemään paikan päällä, eipä tämä puhelimessa puhuminen ketään hyödytä.” Kysyessäni, onko siellä paljonkin ruuhkaa, hoitaja tiuskaisi vielä: ”Tule itse katsomaan, en kai minä jouda potilasmääriä kyttäämään.” Tämän jälkeen luuri lyötiin korvaani. Kiva. Kiitos. Tätähän minä kaipasinkin.
Pakkasinpa sitten Vauvan lähdölle, ja ajelin Arvauskeskukseen. Kiirehdin ilmoittautumaan luukulle, jonne hetken odottelun jälkeen ilmestyi varsin leipääntyneen näköinen hoitaja. Henkilötietojeni kyselyn jälkeen keskustelumme sujui näin:
Hoitaja: ”Mikäs sinua sitten vaivaa?”
Minä: ”Oikeassa korvassa on ollut muutaman päivän ajan kutinaa ja kipuilua, sellaista jomotusta. Välillä on ollut pikkuisen lämpöä.”
H: ”Mikäs siinä kipuilee?”
Minä: ”En minä tiedä.”
H: ”Tuntuuko, että kipu olis välikorvassa vai jossain syvemmällä?”
Minä :”??? En kyllä yhtään osaa sanoa.”
H (huokaisten): ”Onko kuumetta?”
Minä: ”Pientä lämpöä on välillä ollut, nyt en tiedä, onko.”
H: ”Niin oisko sulla korvatulehdus?”
Minä: ”? No, voi olla… en tiedä.”
H: ”Missäs se kutina tuntuu?”
Minä: ”Korvassa, tuolla jossain, käytävässä, ja…… En kyllä osaa tarkemmin sanoa.”
H: ”Niin, korvatulehdustako se on…?”
Minä: ”…ehkäpä?”
H (ärsyyntyneenä): ”Kun pitäis vähän tietää, mun täytyy tänne lääkäriä varten kirjoittaa vähän näitä esitietoja.”
Minä (huokaisten): ”Voi se olla tulehdus, vähän sellaseltahan tämä nyt tuntuu.”
H: ”Niin että se ois korvatulehdusta?”
Minä: ”Voi olla, mutta kai sinne pitäis ensin katsoakin.”
H: ”Niin… no, katsotaan nyt. Mene vaikka tuonne odottelemaan niin hoitaja ottaa sinut kohta vastaan huoneessa 7.”
 
Kävelin sitten penkille istuskelemaan, ja otin Vauvalta ulkovaatteet pois miettien samalla, mitä ihmettä äsken oikein tapahtui. Minunko se potilaana pitäisi jo valmiiksi tietää, mikä minua vaivaa? Tämä ilmiö on kyllä tuskallisen tuttu tuolla meidän Arvauskeskuksessa, että sikäli tuo ei nyt ihan puun takaa tullut… Ihmetyttää se silti, että potilaalta kysellään, onko kipu kenties välikorvassa vaiko jossain ihan muualla.
Ehkä minun sitten olisi pitänyt osata vastata tuohon kysymykseen, mutta taidan sitten olla niin tyhmä, etten erota välikorvan kipua jostain muusta kivusta. Jos siis olen täysin ainutlaatuinen tämän asian suhteen, niin neuvokaa nyt joku ihmeessä minulle, miten erotan, missä se kipu tarkalleen ottaen on?
No, joka tapauksessa tilanne jatkui siten, että odottelin Vauvalle jutellen noin puolisen tuntia, jonka jälkeen naispuolinen hoitaja kutsui minut sisälle. Huoneeseen päästyäni hän kohdisti katseensa Vauvaan, ja tokaisi ensitöikseen, ettei noin pientä ole varmaan oikein hyvä kuljettaa täällä sairaiden keskellä mukana. Minä en vastaan väittänyt, sanoinpahan vain, että vähän on pakkosauma, kun ei aina sitä hoitajaakaan hetkessä saa. Hoitaja katseli minua hetken puhumatta mitään, ja ryhtyi sitten kyselemään, että ”Niin, korvatulehdusko sulla on?”
Minä: ”No tuota oikeaa korvaa kutisee ja se on kipeä.”
H: ”Niin just, joo. Onko sulta otettu jo CRP?”
Minä: ”Ei ole otettu.”
H (kimmastuu): ”No voi perhanan perhana, anteeksi, ovat sitten unohtaneet ottaa. Oli puhetta, että se otetaan ennen kuin tulet tänne.”
Minä: ”No… mitäs nyt sitten?”
H (miettii hetken ja puuskahtaa sitten tympääntyneenä): ”No, kai minäkin sen voin ottaa…”
No, sitten otettiin CRP ja sain itse mitata lämmön itseltäni. Lämpöä oli puolen asteen verran, CRP oli hieman koholla. Hoitaja sitten sanoi, että lääkärin puheille on lähdettävä, se katsoo sitten korvat ja määrää mahdolliset antibiootit.
Kauaa ei onneksi tarvinnut odottaa, silmälasipäinen mieslääkäri kutsui minut tuota pikaa sisälle. Harmi vain, että hänestä ei ollut minulle juuri mitään apua. CRP otettiin uudestaan, ja lämpökin piti jostain tuntemattomasta syystä mitata uudelleen. Minähän mittasin, ja tulokset niin CRP:n kuin lämmönkin osalta olivat edelleen samat, kuin äskettäin hoitajan huoneessa. Tämän jälkeen lääkäri ei sitten tehnyt mitään muuta, kuin kyseli:
L: ”Onko milloin ollut viimeksi korvakipuja?”
Minä: ”Muutama kuukausi sitten.”
L: ”Olikos sulla samanlaiset oireet silloinkin?”
Minä: ”Taisi olla enimmäkseen kutinaa, en muista oliko kipua.”
L: ”Oletko kokeillut syödä särkylääkettä?”
Minä: ”Parasetamolia, mutta siitä ei tunnu olevan apua jomotukseen.”
L: ”Onko korvissa vahaa?”
Minä: ”Muutama päivä sitten putsasin kyllä korvat.”
L: ”Sulla näkyy täällä tiedoissa, että on pienempänä ollut putket.”
Minä: ”Joo, oli niitä toistuvia korvatulehduksia silloin.”
L: ”No voi voi, sehän on ikävää. Nyt sitten tuntuisi olevan tulehdusta taas?”
Minä: ”Niin… kait.”
L: ”Kyllä kyllä. No mitenköhän me sitten, mitenköhän minä, pitäisi kyllä… mutta… (epäselvää mutinaa)”
Minä: ”…”
L: ”En minä kyllä voi sinne korviin katsoa, pitäisi hakea toinen lääkäri paikalle, en vain tiedä miten pian se järjestyy…”
Minä: ”Aijaa?”
L: ”Mulla on sellainen käytäntö, etten itse ota sen lähempää kontaktia romanipotilaaseen, kun siis kyseessä on nainen. Jotkut on kokeneet vaivaannuttavaksi sen, jos mieslääkäri koskee.”
Minä: ”Jaa. No, mä en itse ole romani, mieheni on, joten... Eikö niitä korvia nyt voisi vilkaista?”
L: ”Ei, ei, kyllä me nyt tehdään niin, että soitetaan Inkeri paikalle…”
Minä: ”Ei ihan totta tarvitse, voit kyllä mun puolestani ihan hyvin katsoa korvaan.”
L: ”Ei, kun jos siitä sitten… Ei, kyllä se on parempi että soitan sille Inkerille, katsotaan miten pian hän tänne pääsee.”
Minä: ”No… tehdäänpä niin.”
Lääkäri otti sitten puhelimen käteensä, soitti Inkerille, ja käski minun mennä odottelemaan huoneen ulkopuolelle. Muistutti vielä, että terveyskeskuksissa on aina niin paljon pöpöjä, ettei ole välttämättä hyvä ottaa vauvaa mukaan. Okei, hyväntahtoistahan se ehkä oli, mutta alkoi jo ärsyttää – kyllä minä tiedostan, että Arvauskeskuksessa on pöpöjä, mutta yhtä vähän voin kuitenkaan jättää Vauvaa yksinään. Ja toisaalta, onhan noita nuhaneniä liikkeellä marketeissa ja muuallakin, missä Vauvan kanssa käydään… pakko siellä on siltikin käydä. Mutta, takaisin asiaan.
Naislääkäri tuli paikalle yllättävän nopeasti (minä olen tottunut odottelemaan useita tunteja, siitä tällainen yllättyminen) ja pääsin jälleen kerran vastaanotolle huokaisten mielessäni, että vihdoin ja viimein minä saan jonkun katsomaan tuota korvaa. Ja katsoihan se lääkäri sitä, ja ilmoitti, että kyllä minulla nyt vain korvatulehdus on. Sitten tultiinkin hankalan paikan eteen, lääkärin piti katsokaas määrä vaivaani antibioottia.
L: ”Onko lääkeaineallergioita?”
Minä: ”Ei ole, mutta olen raskaana.”
L: ”No sitten se pitää tietysti huomioida… no, voi, voi, voi. En kyllä nyt tiedä… Mitäs me nyt määrättäisiin?”
Minä: ”?????!!!!!!”
L: ”Parempi varmaan, että soitan tuonne Pentille ja kysäisen.”
Tämän jälkeen lääkäri selosti pitkän pätkän tilannetta, jonka jälkeen Pentti vastasi jotain, jonka jälkeen lääkäri huokaisi helpotuksesta ja laski luurin. Sitten hän ilmoitti voivansa sittenkin määrätä minulle tällaista korvatulehdukseen tarkoitettua antibioottia. Kiva, kiitos, heippa.
Odotin, että apteekissa tulisi joku takaisku – esim. farmaseutti sanoisi jotain siitä, miten lääke ei sovikaan raskaana oleville, mutta varmistin vielä asian, ja farmaseutin mukaan antibiootin käytölle raskauden aikana ei ole estettä. Ihanaa, pääsen vihdoin ja viimein hoitamaan korvani kuntoon!
Lisäksi koetan pysyä Arvauskeskuksesta mahdollisimman kaukana, jos vain suinkin voin…