Hei kaikki!

Blogi on ollut tauolla todella pitkään, ja olen pahoillani, etten ole ilmoittanut teille lukijoille (mikäli teitä enää edes on) millään tavalla.

Tähän on syynsä, joista seuraavaksi teille kerron.

Viime vuoden puolella kerroinkin teille, että meille on tulossa jälleen perheenlisäystä. Raskaus osoittautui todella vaikeaksi ja raskaaksi. Esikoista odottaessani pahimpia olivat kivut; iskias, lonksuvat lonkat, lonksuva lantio,… Tässä raskaudessa en kärsinyt niistä, mutta muuten tämä jälkimmäinen oli kyllä aivan kamala.
Podin ennenaikaisia (voimakkaita) supistuksia ja koska lapsi oli vähällä tulla pahasti ennen aikojaan, vietin melkein kaksi kuukautta sairaalassa ihan vain maaten ja marmattaen. (Syytä tähän ei löytynyt.)

Tämän ajan sekä Mies että lapseni (=Taapero) viettivät käytännössä koko ajan kanssani, lukuun ottamatta niitä kertoja, jolloin lähtivät välillä kotiin. Öitä viettivät sekä kotosalla että sairaalassa. Tästä jälkimmäisestä olen kyllä todella kiitollinen, mikä kamaluus olisikaan ollut viettää nuo kaksi kuukautta sairaalassa ihan yksin ikävöiden sekä pienokaistaan että puolisoaan.

Kävi siellä sairaalassa toki muitakin ihmisiä minua katsomassa; sekä omia, että Miehen sukulaisia. Hyvilläni olin tästäkin, tuntui jo muutenkin välistä siltä että seinät alkavat kaatua päälle, kun ulkosallekaan ei saanut lähteä sairaalan parveketta pidemmälle (jossa aina välillä kävinkin helpottaakseni oloani edes hieman).

En tiedä, moniko kykenee samaistumaan tuohon olotilaan; olet ikävän sattuman johdosta pakotettu oleskelemaan sisätiloissa juuri sielläkään kävelemättä tai touhuilematta. Katselet ikkunasta ulkoilevia ihmisiä ja auringon paistetta, tiedät ettet itse pääse tekemään samoin vielä pitkään aikaan,… En tiedä, mutta minua se ahdisti, ihan tajuttomasti.

Kotiutuessani sain luvan tehdä vain välttämättömät kotityöt ja ”touhuilla esikoisen kanssa”, mutta en juuri muuta. Talon työt, koiran ulkoiluttamiset sun muut olivat pitkään miehen niskoilla, mutta hyvin hän ne hoiti. Apua oltiin kyllä tunkemassa joka kulman takaa, mutta Mies oli jääräpäinen, ja halusi tehdä asiat ihan itse.

Puolitoista kuukautta ennen laskettua aikaa muutimme entisestä kodistamme huitsin Nevadaan. Aloin olla paremmassa kunnossa, mutta koska minun oli edelleen käsketty olla rehkimättä liikoja, ei minusta suurtakaan apua muuttopuuhissa ollut. Auttamaan tuli sitten miehen veljiä, ja muutto saatiin tehtyä suht. nopeasti :)

Tilanne koheni, ja kuukautta ennen laskettua aikaa pystyin toimimaan kotona lähes normaalisti. Mies oli palannut töihin, ja itse vietin päivät Taaperon kanssa siihen saakka, kunnes oli pakko lähteä sairaalaan.
Raskaus meni muutaman päivän yli, ja vaikka aika ei sen pidempi ollutkaan, oloni oli jälleen kerran hieman tuskastunut. Mieleni tekisi tässä kertoa tästä onnellisesta perhetapahtumasta enemmänkin, mutta jotta kukaan ei vetäisi hernettä nenäänsä (kyllä, niinkin on jo käynyt joillekin blogiani lukeneille) niin annetaanpas olla.

Poika oli maailmaan tupsahtaessaan terve. Parin viikon iässä tosin alkoi koliikki, joka kesti likemmäs neljän kuukauden ikää saakka. Tilanne on nyt rauhoittunut, ja Vauveli on terve ja iloinen lapsi, joka katselee tarkkaan ympäristöään kumman viisailla silmillään. Taapero yrittää häntä kovasti hoivailla, mutta yltyy välillä turhan kovakouraiseksi (koska ei kai pienuutensa takia vielä ihan ymmärrä, miten Vauvelia pitäisi käsitellä).

Taapero on ketterä ja iloinen lapsi, joka tutkii maailmaa sellaisella riemulla ja ryminällä että minulla on välillä hankaluuksia pysyä perässä. Hän on ollut hyvin terve, itse asiassa emme ole joutuneet vielä kärsimään ainoastakaan kuumetaudista – onneksi! Taaperoa ajatellen käymme (siis minä, Taapero ja Vauveli käymme) perhekerhossa sekä perjantaisin pidettävässä musiikkileikkikoulussa, joissa Taapero tapaa ikäisiään lapsia ja minä muita vanhempia.

Vielä hieman tuosta muuttamisestamme;
Muistissanne saattaa ehkä olla, että kerroin omituisesta, sairaalloisen uteliaasta vuokraisännästämme, joka hiipparoi vuokraamaamme taloon omilla avaimillaan vähän väliä vuorokauden ajasta riippumatta – olimmepa sitten kotona tai emme. Ilmoitimme tuosta hiippailusta Poliisille, ja asia eteni ihan oikeuteen saakka. Vuokraisäntä tuomittiin sakkoihin, lisäksi hänen oli maksettava oikeudenkäyntikulut jne. Sen kummempia korvauksia me emme hakeneet, sillä emme olleet rahan, vaan rauhan perässä – kukapa nyt ei haluaisi asua rauhassa? Vuokrasopimuksen purkamisen yhteydessä vuokraisäntä kuitenkin ihan omaehtoisesti palautti meille maksamamme takuusumman lisäksi myös vuokran viimeisimmältä kuukaudelta, ja halusi myös sopia Miehen tekemän remontin korvaamisesta, josta sitten tehtiin ihan viralliset paperit (vuokraisäntä ei olisi halunnut, mutta minä patistelin Miehen tähän hommaan, jotta asiasta on oikeasti mustaa valkoisella) asianajajan kanssa, ja vuokraisäntä on nyt sitten maksellut tuota aina tietyn summan kuukaudessa…

Uusi kotimme on jälleen vuokrakoti. Omakotitalo silti tämäkin; kolme huonetta, tupakeittiö, kaksi vessaa, kylpyhuone, sauna ja kodinhoitohuone. Tässä on aika Täältä on seitsemisen kilometriä keskustaan, jonne autolla hurauttaa nopeasti. Asuinpaikka on rauhallinen, naapurit ovat alusta asti tuntuneet ystävällisiltä, pihalla on tilaa koiralle,… Mukava paikka, kaiken kaikkiaan – ei valittamista.

Minulla on muuten muutamia mukavia uutisia;
Ensiksikin talouteemme tulee uusi perheenjäsen vuoden lopulla. Kyse on siis samojedinpennusta.

Toiseksi, perheeseemme tulee toinenkin uusi jäsen, tosin vasta ensi vuoden puolella. Mutta arvaatte kai sanomattakin… :)

Kolmanneksi, olemme käyneet pankissa neuvottelemassa asuntolainasta (rakentamassa ei kuitenkaan olla). Halutessamme olisimme jo saaneet sen, mutta olemme vielä harkinneet asiaa. Mikäli Miehellä riittää töitä eikä hän joudu lomautetuksi, käymme sitten pankissa uudelleen. Toistaiseksi näyttää hyvältä – ja Miehen pomokin on kyllä ollut sillä mielellä, että työt eivät tänä syksynä tule kesken loppumaan. Katsotaan nyt ja toivotaan parasta.

Tässä vaiheessa on lähdettävä seurustelemaan Vauvelin kanssa, palaillaan asiaan joko myöhemmin tai huomenna.

Ps. Mitä teidän syksyynne kuuluu?