Loppupäivä meni mukavissa merkeissä – ainakin iltaan saakka, jolloin varsinainen vastoinkäymisten pyörremyrsky hyökyi meitä vastaan.
Joo. Saatiin lapset suhteellisen helposti yöunillensa ja aloin vielä pestä pyykkiä. Innokkaana pyykkärinä ajattelin, että pesen kaikki kolme, pakollista koneellista pois heti samana iltana, jotta ne ovat sitten valmiina seuraavaa päivää varten.

Siinä vaiheessa, kun aloin ekaa koneellista tyhjentämään, huomasin, että matkassa oli jokunen mutka. Pyykit olivat litimärkiä, kone oli siis lingonnut ne mutta ei jostain syystä poistanut vettä. Kohautin olkapäitäni ja tyrkkäsin pyykit takaisin koneeseen säätäen koneen samalla linkoamaan pyykit hetimmiten uudestaan.

Toisen linkousyrityksen jälkeen otin töpselin pois seinästä. Ajattelin, että kyllä se kone taas alkaa toimia, näinhän se on tehnyt ennenkin – mutta unen näit! Siellähän ne perkeleen pyykit lilluivat viilenneessä, jo kylmähkössä, vedessä märkinä kuin saavissa uitetut.

Näppäränä naikkosena aloin kiroillen tyhjentää nukkasihtiä, mutta sieltä tulleen nukan määrä oli niin minimaalinen, ettei kyse voinut olla tuostakaan.

Kokeilin jääräpäisesti yhä vain uudelleen saada pyykkini sekä lingottua että vedet poistettua – ja yhtä härkäpäisesti kone kyllä linkosi, mutta jätti edelleen vedet koneen sisälle.

Alkoi kieltämättä ottaa aika pahasti pannuun, ja suksinkin siitä savu korvista nousten valittamaan asiasta Miehelle. Mies siinä sitten tarkasti nukkasihdin, sekä kaikki mahdolliset letkut ja putket jotka ei-ammattilainen mutta jostain jotain ymmärtävä ihminen nyt yleensä pystyy tarkastamaan. Mistään ei löytynyt tukosta, ja koska muuton yhteydessä luovuttiin kuivausrummusta syystä, ettei koettu ihan oikeasti tarvitsevamme sitä, ei siinä auttanut muu kuin laittaa pyykkiteline kodinhoitohuoneeseen, jossa on yleisesti ottaen lämpimämpää kuin muualla asunnossa.
Nukkumaan paineltiin sadatellen vuorotellen, että meillä on hitto soikoon tuliterä, kahdeksansadan euron pyykkikone, joka on alle vuoden käytön jälkeen mennyt rikki – mitä helvettiä?!

Aamukuudelta pyykit olivat kuivuneet sen verran, että osaa niistä olisi saattanut luulla vastalingotuiksi ja koneesta otetuiksi. Mies lupasi kellon edettyä soitella paikalle jonkun röörireiskan katsomaan, missä vika piilee – ja ellei vikaa löytyisi, niin jonkun pesukoneen korjaajankin.

Puoli yhdeksältä ovellemme pamahti putkimies, joka oli äreä kuin persiiseen ammuttu karhu. Opastin hänet oikopäätä pääkallopaikalle, ja kertasin samalla vielä tilanteen. Murahdellen ja ynähdellen tuo vihainen mies rupesi toimiinsa. Minä, joka olen tässä vuosien varrella tottunut siihen, että ihmisten huonot päivät saattavat kostautua jollain tavalla minulle tai meille – ja tarkoitan nyt tässä tapauksessa tietenkin minua ja Miestä, en sentään lapsia – epäilin, että Mr Murahtelijan ärtymys johtui jotenkin minusta. Epäilykseni kuitenkin kumottiin aika nopeasti, sillä putkimies alkoi melko leipääntyneeseen sävyyn kertoa siitä, millainen hänen edellinen asiakkaansa oli ollut, ja kuinka kauan siinä hommassa oli mennyt. Lisäsipä se putkimies vielä purkauksensa perään senkin, että ”Se sun ukkoskin soitti mulle jo puoli kahdeksalta, ei pitäisi perkele olla töissä siihen aikaan kun on puoli yötä huhkinut. Vaikka syytön kai sinä siihen olet.”

Päätin ymmärtää miekkosen mörähtelyjä ja tarjosin hänelle vielä kahvitkin. Siinä kahvikupin äärellä se mies sitten rupesi kummasti piristymäänkin, ja pois lähtiessään vaikutti jo huomattavasti ulospäin suuntautuneemmalta ja lähestyttävämmältä henkilöltä kuin se tänne tullut murjottaja.
Putkimiehestä tuli siis uusi mies – mutta pesukoneen mysteeri ei ratkennut, vika ei ollut missään sellaisessa, mille putkimies olisi voinut mitään tehdä. Arvata saattaa varmaan ihan sanomattakin, että kupoliin otti edelleen.

Kiukkua kihisten ja yksinäni pihisten lähetin Miehelle viestin, jossa kerroin, että putkimieheltä ei oltu saatu tällä kertaa mitään muuta kuin lasku. Pian Mies soittikin ja kertoi soittaneensa liikkeeseen, josta oltiin kyseinen pyykkikone ostettu. Joku sieltä kuulemma tulisi ihan pian katsomaan konetta.

Kiukusta kihisten ja itsekseni tuhahdellen marmatin, että varmaan joskus viikon kahden päästä voi tullakin. Ei siellä että tuolta paikasta olisi kielteisiä kokemuksia, mutta joissakin tapauksissa korjaajaa on saatu odottaa pidemmänkin aikaa.

Tänään ei nyt ollut sellainen päivä, ja korjaaja tuli melko sutjakkaasti. Kerroin jälleen kerran ongelman sekä toimenpiteet, jotka sen korjaamiseksi oli tehty. Korjaajapoika pyöritteli päätään, tuumaili osasiko asialle tehdä mitään, mutta lähti sitten kuitenkin katsomaan pesukonetta. Jonkin aikaa tuumailtuaan hän totesi, ettei saa tehtyä koneelle yhtään mitään, kaivoi puhelimen taskustaan ja sanoi soittavansa työkaverilleen, joka kuitenkin luultavasti osaisi. Puhelun jälkeen korjaaja ilmoitti, että työkaveri tulee katsomaan konetta, ja tekee sille jotain. Kysäisin – turhaan – että vikako siis on koneessa. Ei kuulemma tietoa – mutta kyllä se työkaveri vian selvittää.

No, eipä selvittänyt. Kysyessäni, löytyykö sieltä mitään, vastasi tämä uusi, edellisen klopin puolijumalana pitämä mies, ettei ole aivan varma. Siinä vaiheessa, kun tämäkin tyyppi alkoi kaivella puhelinta taskustaan soittaakseen työkaverilleen, jaksoin vielä toivoa, että pesukone tulisi tämän päivän aikana kuntoon. Kaiffari siellä puhelimen päässä ilmoitti pettymyksekseni, että koska on perjantai, pesukoneen korjaaminen siirtyy ensi viikolle, joko tiistaille tai keskiviikolle. Kyselin, eikö hommaa voisi mitenkään hoitaa aikaisemmin, mutta kiirettä kuulemma piisaa.
En voi sanoin kuvailla, miten paljon enemmän rupesi kyrsimään, mutta koska pesukoneen korjaaminen tämän vuorokauden puolella alkoi näyttää täysin mahdottomalta, jätin toiveajatteluni sikseen ja siirryin sen sijaan miettimään, missä ihmeessä saisimme lopun pyykkivuoren selviteltyä. Onhan täällä tietysti itsepalvelupesulakin, mutta jotenkin… en tiedä, se ei tuntunut hyvältä ratkaisulta.

Mies sen ongelman tosin sitten töistä tultuaan ratkaisi. Epähuomiossa hän ei muistanut koneen olevan epäkunnossa ja laittoi pyykit sisälle. Yllätykseksemme pyykit olivat pesuohjelman päätyttyä puhtaita ja normaalin kosteitakin – eivät siis litimärkiä, kuten aiemmin. Naureskelin, että ilmeisesti ne epävarmat korjaajat olivat sittenkin onnistuneet tuolle koneelle jotain tekemään. Lienee kuitenkin paras, että konetta ainakin vilkaistaan sitten tiistaina tai keskiviikkona tai milloin numero kolmoselle sitten sopiikaan.

Juu. Asioiden alettua rullata varsin mukavalla tavalla ajateltiin sitten lähteä kauppaan ostamaan tarvittavia ruoka-aineita. Kotiin tultuamme päivittelimme, miten ihmeessä nuo viemärit voivatkin haista tuolla lailla – kunnes huomattiin, että olohuoneen matolla on mitäs muutakaan, kuin koiran ripulikakat, joista ei ollut vielä puolitoista tuntia sitten tietoakaan.

Läjää siivoillessani koira teki tepposensa uudelleen ja kodinhoitohuonetta kohti sai luvan lähteä toinenkin matto. En oikein tiennyt, itkeäkö vai nauraa, ja lisäksi huoli koirastakin alkoi painaa. Mitään tavallista kummempaa se ei ole käsittääkseni syönyt eilen eikä tänään, eikä kodissakaan ole mitään sellaista, mitä se olisi voinut suuhunsa laittaa ja sen takia sitten saada ripulikohtausta.

Koetin antaa koiralle juustoa, mutta siitä ei suurta apua ollut. Lisäksi koira on tähän mennessä saanut keitettyä riisiä, riisivettä sekä tavallista vettä. Uponnut on kyllä, mutta ei vain pysy sisällä. Koiraparka.

Tähän mennessä koira on ripuloinut viisi kertaa. Vitsit alkaa olla jo vähissä, mutta koska koira vaikuttaa muuten ihan hyvävointiselta ja omalta itseltään, niin koetetaan elätellä toivoa siitä että ripuli talttuisi viimeistään huomenna. Jollei niin käy, niin kaipa se on tuo koirakin kuskattava eläinlääkärin vastaanotolle.  

Desinfiointiaineet täällä on olleet ahkerassa käytössä, ihan jo koiran itsensäkin kannalta.

Täytyykin lähteä tästä Vauveli syöttelemään, palailen myöhemmin kertomaan lisää tämän päivän edesottamuksista.