Täällä kävi illalla varsin mieluisia vieraita; eräs lapsuudenystäväni AV:n perheineen. Kyseiset henkilöt asuvat nykyään vakituisesti ulkomailla ja vierailevat Suomessa vain pari kertaa vuodessa – ja silloinkin lyhyitä aikoja – joten edellisestä miitingistämme on aikaa jo toista vuotta. Yhteyttä ollaan toki pidetty muita teitä, mutta ainahan nämä kasvokkain tapaamiset tekstiviestit, sähköpostit ja Facebookit päihittävät.

Paljon oli ehtinyt tapahtua, niin minulle kuin hänellekin, enkä kai lakkaa ikinä ihmettelemästä miten nopeasti aika oikeasti kuluukaan. Parempi tosin olla miettimättä liikoja, jostain syystä tuo ajankulu on minulle sellainen asia, jota pidemmän päälle miettiessäni ihan ahdistun.

Katseltiin valokuvia. Av huomautti, että Vauvelin ristiäisissä oli näköjään paljon porukkaa. Pienen pohdinnan jälkeen vastasin, että sakkia oli kaikkiaan 21 henkeä, joissa siis mukana myös meidän perheemme sekä Vauvelin kummit, seitsemän kappaletta. AV:n mielestä tuo oli hirvittävä määrä kummeja, heidän lapsillaan on kummeja kullakin kaksi kappaletta.

Mieleeni tuli eräs tuttu pariskunta, joista toinen oli romani ja toinen valkolainen, samalla tavalla kuin minä ja Mieskin. Heillä oli esikoisensa ristiäiset, ja lapselle oli jo muutama kummi valmiina. Porukkaa ristiäisissä oli paljon. Tarkkaa määrää en osaa sanoa, mutta monta kymmentä päätä siellä kuitenkin paikalla oli.

Ristiäisissä miesosapuoli kysyi papilta, voiko tosiaan jokainen, joka on käynyt rippikoulun ja kuuluu kirkkoon, ryhtyä kummiksi. Pappi vastasi tietysti, että kyllä voi. Tuo mies halusi sitten, että jokainen paikalla ollut kynnelle kykenevä merkittäisiin lapsen kummiksi. Pappi lähti hakemaan lisää kummikirjoja, ja niitä kirjoitellessaan häntä nauratti; kummikirjan mukaan meitä kummeja on lapsella 25, vaikka tuskinpa tämäkään aivan ennenkuulumatonta on.

Meillä oli muuten melkoinen yö.

Taaperolla oli flunssansa ja kuumeensa kanssa hankaluuksia, ja heräili vähän väliä vuoroin itkien ja vuoroin yskien. Olisin ottanut hänet viereen, mutta arvelin, että kuumuus ei hänen oloaan ainakaan paranna. Siispä siirsin pinnasängyn ihan kiinni meidän sänkyyn, ja siitä tuntui olevan sen verran apua että loppuyö – kello kolmesta eteenpäin – meni aika sujuvasti. Taaperon osalta.

Vauva sen sijaan alkoi huutaa vaativasti joskus viiden aikaan aamulla, eikä vaipanvaihdon ja syötön jälkeen halunnut nukkua enää sekuntiakaan. Minä olin niin sanotusti puoli kuollut, enkä olisi millään jaksanut tai edes halunnutkaan, hänen tai kenenkään muunkaan kanssa seurustella, joten kaappasin Vauvelin kainaloon ja koetin saada nukuttua edes hetken. Vähän vaille kuusi taisin sitten nukahtaa, ja seuraava muistikuva onkin siitä vähän reilun puolen tunnin päästä, jolloin Mies suorastaan juoksenteli ympäri kämppää, etsi kadonneita vaatteitaan (kaapin perällä) ryysti kahvia kuin heikkopäinen ja mylvi myöhästyvänsä töistä – sen sijaan että olisi pistänyt tossua toisen eteen ja olisi sinne suin päin lähtenyt. Miehet :) Loppujen lopuksi Mies ehti aloittamaan työpäivänsä niukin naukin ajallaan, vaikka tiukkaa teki.

Koska enin uni oli jo kadonnut silmistäni, nousin itsekin ylös.  Taapero nukkui vielä, mutta Vauveli oli pirteä kuin peipponen. Siispä koetin karistaa loputkin unenrippeet päältäni ja hauskuuttaa Vauvaa. Ilmeisesti rähmäsilmäinen, pörröhiuksinen ja vielä vähän unelias äiti oli huvittava juttu, sillä poika oli haltioissaan.
Taapero heräsi kahdeksalta, palosireenin lailla huutaen. Kuumetta oli 38,7, ja koko lapsi tuntui olevan tulessa. Annoin lääkettä ja koetin helpottaa hänen oloaan parhaani mukaan. Pidin seuraa, koetin lueskella. Kerrankin Taapero viihtyi sylissäni pidempään – yleensä hän kirmailee pitkin ja poikin, vaikka suuttuukin, mikäli lopetan lukemisen.

Minua oltiin aiemmin neuvottu, että lapsen ulos vieminen lapsen ollessa kuumeinen ei välttämättä olekaan huono juttu, vaikkakin enintä rasitusta olisi vältettävä. Pakkasin sitten Vauvelin ja Taaperon rattaisiin, ja käveleskelin puolisen tuntia. Vaikutti tosiaan siltä, että Taapero piristyi ja henkikin tuntui kulkevan helpommin viileässä ilmassa. Kotiin päästyämme Taaperon kuume olikin kääntynyt laskusuuntaan ja hän suostui jopa syömään.

Nyt täällä ollaan päiväunilla, vaikka niille rupeaminen kävi kyllä äärimmäisen hankalasti. Taapero oli ihan rättiväsynyt, ja toisti rutiininomaisesti ne sanat, jotka aina ennen nukkumaanmenoaan sanoo ”Paapaa” (nostin hänet sänkyyn), ”Mammaa” (kiikutin hänelle maitopullon) ja ihan puoliunessa ”Tutti” (annoin hänelle unitutin). Poistuin huoneesta, mutta viiden minuutin päästä Taapero oli jo muuttanut mielensä; eipäs nukutakaan, nuku kuule keskenäsi! Huoneeseen palatessani sain siis huomata, että meillä on täällä lentäviä tyynyjä, peittoja, pehmoleluja ja tutteja. Lakanat ja petauspatjakin oli menneet ihan rullalle.

Tuota toistettiin pari kertaa, kunnes kyllästyin. Taapero suuttui, kuinka ollakaan, ja huutokonsertti alkoi. Taapero haukotteli, hieroi silmiään, mutta ei kuitenkaan halunnut nukkua. Nostin hänet pois sängystä, mutta hän oli niin väsynyt, että kompasteli kävellessään ja pillahti itkuun pienimmästäkin asiasta. Nostin hänet taas sänkyyn – ei vieläkään mitään, kunnes tyttö nukahti lopulta kuin nappia painamalla.

Puolitoista tuntia tuossa taisi kaikkiaan mennä, melko sinnikäs tapaus tuo meidän Taapero kyllä on.
Nyt on kuitenkin taas se aika päivästä, kun pitää palata takaisin kotitöiden ihmeelliseen maailmaan. Vuorossa olisi silitysurakka, rauta kuumenemaan, siis.