Syksy on todellakin taas täällä. Tuuli ulvoo nurkissa, lämpötila laskee öisin lähelle nollaa tai jopa pakkasen puolelle, lamput palavat katosta. Meillä onkin tällä hetkellä säkkipimeä keittiö, sillä laittaessani valoja sinne eilen illalla, kaikki kolme kattovalaisimessa olevaa lamppua paloivat yhtä aikaa.

Tietenkään en sitten huonomuistisuudessani tajunnut, että uusiakin pitäisi ostaa, vaikka kaupassakin kävimme. Vaikka hetkinen, onhan meillä edelleen tietysti liesituulettimen valaisin sekä tiskipöydän yhteyteen liitetty valaisin – niillä kyllä hoitaa pakolliset asiat.

Meille tuli muuten eilen erittäin mielenkiintoista postia. Laatikossa oli suuri, topattu kirje, jossa oli minun ja Miehen nimi päällä. Ihmettelin, sillä mitään emme olleet – tietääkseni – tilanneet, ja aukaisin kirjekuoren nähdäkseni, että siellä oli joukko erilaisiin tilanteisiin tarkoitettuja postikortteja. Siis joulukortteja, ystävänpäiväkortteja, syntymäpäiväonnittelukortteja, pelkkiä onnittelukortteja, yksi ”Parane pian!”- kortti ja maisemakortti, johon oli kuvattu Suomen kesää sinisine järvineen ja vihreine koivuineen.

Vähän hämmästyneenä siinä sitä kirjekuorta sisältöineen katselin. Sisältö oli todella mukava, sillä ainahan kortteja tarvitaan, mutta hieman ihmetyttää. Kuka kumma meille on moisia tyhjiä kortteja lähetellyt ja minkä ihmeen vuoksi? Eipä ole ollut kenenkään kanssa puhetta korteista, mitään ei pitäisi olla tulossa mistään,… Lähettäjän henkilöllisyys ei selvinnyt edes käsialaa katselemalla ja miettimällä.

Tästä on pikku hiljaa siirryttävä aloittelemaan päivää, mutta ehkäpä se arvoitus vielä tämän päivän aikana ratkeaa?